Ammattiavun tarpeessa?

Mihin tavallinen ihminen tarvitsee Life Coachia, ammattijärjestäjää, sisustussuunnittelijaa tai stylistiä? Eikö jokainen ihminen itse tiedä miten täällä kuuluu kannattaa elää? Eikö enää osata itse järjestää kotia, tavaroita ja papereita ja sisustaa kotia mieleisekseen? Eikö ihminen itse ymmärrä, minkälaisia ja minkä värisiä vaatteita kannattaa päälleen kiskoa?

Itse ajattelen, että Suomessa on ehkä jo päästy vaiheeseen, jossa Personal Trainerin tai siivoojan palveluiden käyttäminen on jo ihan hyväksyttävää ja normaalia. Muiden edellämainittujen ammattilaisten käyttäminen koetaan vielä jollain tasolla luksukseksi, turhamaisuudeksi tai uusavuttomuudeksi, ja niin kai itsekin vielä joku aika sitten ajattelin. Joku aika sitten en tosin edes tiennyt, että tällaisiakin ammattilaisia on olemassa saati että olisin tiennyt, mitä he ylipäätään puuhaavat tai mistä heitä löytää.

Olen viimeisen vuoden aikana turvautunut kaikkien neljän edellä mainitun ammattilaisen apuun. Tästä olen saanut osakseni paljon kyselyitä ja positiivisia kommentteja mutta myös ihmettelyä siitä, miten kukaan järkevä tavallinen normaali ihminen voi tarvita tuollaisia palveluita tai ainakaan olla halukas maksamaan niistä. Koska olen ilokseni saanut tehdä erittäin antoisaa ja palkitsevaa yhteistyötä kolmen uskomattoman upean ammattilaisen kanssa, haluan kirjoittaa tämän pitkän blogitekstin kirjan kappaleen verran tekstiä osoittaakseni valtavan kiitollisuuteni heitä kohtaan. He ovat auttaneet minua (ja kotiani) muuttumaan omaksi (tähän mennessä) parhaaksi itsekseen – ja matka jatkuu!

Life Coach

Ammattilaisista ensimmäisenä törmäsin Life Coach Sandy Talarmoon. Sanan varsinaisessa merkityksessä ”eksyin” (erään toisen blogin kautta) hänen pienryhmävalmennukseen keväällä 2013, palattuani kolmen kuukauden sapattivapaalta ulkomailta. Tästä muutaman tunnin tilaisuudesta alkoi matka jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Matka, joka alkoi periaatteessa muutamalla hyvinkin yksinkertaisella kysymyksellä.

• Mikä minulle on elämässä oikeasti tärkeää?
• Miten sitä tärkeää kohtelen?
• Mille asioille haluan aikaa lisää, mistä saan energiaa?
• Mistä asioista haluan luopua, mikä vie energiaa?

Enkö itse jo siihen mennessä ollut tajunnut miettiä tällaisia asioita? Eikö nämä pitäisi olla ihan selviä juttuja jokapäiväisessä elämässä? Enkö itse olisi keksinyt asioita ilman valmentajaakin? Käsi sydämellä voin sanoa: en, en ja en. En ollut ikinä edes miettinyt! No, sainko sitten valmentajalta neuvot siihen, miten minun pitäisi elää? En. Valmentaja antoi eteeni kysymyksiä, minä vastasin – itselleni. Ja mikä viisaus ihmisestä löytyykään, kun vaan uskaltaa ensin kysyä, ja sitten täysin rehellisesti vastata.

Heti ensimmäisen valmennuksen myötä elämästäni katosikin yhtäkkiä kiire. Aikaa on 24 tuntia vuorokaudessa ja se riittää varmasti kaikkeen, mihin sen haluaa riittävän. Opin, että se minkä kokee oikeasti tärkeäksi, sille löytyy aina aikaa. Aina. Itse lakkasin esimerkiksi voivottelemasta sitä, että minulla ei ole aikaa harrastaa liikuntaa. Opettelin ensin ymmärtämään ja sitten sanomaan, että juuri nyt minä en halua harrastaa liikuntaa, koska se ei ole juuri nyt minulle oikeasti tärkeää. Lopputulos liikuntaminuuttien määrässä oli täysin sama, mutta omien korvien välissä tai omassa mielentilassa hyvinkin erilainen. Opin sen, että on turha esimerkiksi sanoa, että terveys on minulle tärkeää, jos päivittäin toimin kaikkea muuta kuin terveyttä edistävästi. Matkan edetessä ehkä tärkeimpänä opin olemaan itse itseni paras ystävä, ja se ei olekaan ihan vähän se.

Tästä Sandyn valmennuksesta alkaneesta matkasta kirjoitan blogissani lisää myöhemmin.

Ammattijärjestäjä

Seuraava etappi matkallani oli ammattijärjestäjän kutsuminen kotiini. Ammattijärjestäjän ammattiin törmäsin ihan sattumalta, koska tämä ammattijärjestäjä sattui olemaan samainen Sandy Talarmo, johon hiljattain olin ryhmävalmennuksessa tutustunut.

Pyysin Sandyn apuun koska koin, että joka ikinen päivä sain olla siivoamassa, järjestämässä, laittamassa tavaroita paikalleen, etsimässä sitä, tätä ja tuota. Vaikkapa eteisessä oli kyllä ruhtinaallisesti tilaa, mutta silti tavarat oli aina hujan hajan. En osannut rentoutua omassa kodissani, koska aina oli tunne, että tekemättömät kotityöt tai epäjärjestyksessä oleva keittiö, olohuone, varasto tai kaappi häiritsivät minua. Jatkuvasti oli tunne että pitäisi, mutta ei juuri nyt viitsi, jaksa tai huvita. Halusin käyttää vähemmän aikaan siivoamiseen, järjestämiseen tai edes näiden asioiden miettimiseen ja enemmän aikaa olemiseen, rentoutumiseen, siististä kodista nauttimiseen.

Jälleen kerran ammattilaisen työkalu numero yksi oli kysymykset. Kerran kodissani vierailemalla ja yksinkertaisia kysymyksiä kysymällä Sandy sai minut itse oivaltamaan ratkaisut. Onko nykyinen kenkäteline toimiva? Onko tavaroille joita eteisessä halutaan säilyttää, olemassa sopivat ja helppokäyttöiset säilytysratkaisut? Onko tavaran määrä sopiva? Aionko ja haluanko joskus lukea lehdet, jotka olohuoneessa kasassa odottaa? Ei, ei, ei ja ei. Ammattijärjestäjänäkään Sandy ei kertaakaan neuvonut, määrännyt tai tehnyt mitään puolestani, vaan ainoastaan kysyi oikeat kysymykset. Ja kappas – toimivat ratkaisut syntyivät kuin itsestään. Kun ratkaisut on itse keksittyjä, niihin on ollut helppo sitoutua. Onko kotini sitten nykyään aina tip-top? Ei todellakaan, mutta tilanteen tullen sen saa kuntoon helposti ja vaivattomasti.

Järjestämisen myötä suhde materiaan ja tavaroihin on saanut myös ihan uuden ulottuvuuden. Aiemmin en osannut edes ajatella, että kodissa voisi olla tavaraa, joka vie ihmiseltä energiaa. Minun tapauksessani se tarkoitti esimerkiksi vanhoja, väärän kokoisia tai muuten vääränlaisia vaatteita, selvittämättömiä paperipinoja, asianmukaisesti arkistoimattomia tärkeitä papereita, lehtiä jotka luen ”sitten kun”, valokuvia jotka järjestelen ”sitten joskus”; kaappeja ja varastoja johon on laitettu ja sullottu varmuuden vuoksi säilöön sitä, tätä ja tuota. Ja kun jotain tarvitsi, sitä ei löytynyt.

Sandyn innoittamana teinkin yhden ison koko kodin kattaneen raivauskierroksen keväällä. Sen jälkeen olen ottanut tavakseni kiertää kotini läpi pari-kolme kertaa vuodessa ja jokaisella kierroksella luopua kaikesta, mikä siinä hetkessä vaikuttaa turhalta. Mikä sitten kenellekin on turhaa, on tietenkin jokaisen oma asia. Itselleni turhaksi tuli esimerkiksi kahdeksasta paistinlastasta viisi (koska pursuileva keittiötyövälinelaatikko ärsytti), kolmesta nitojasta kaksi (koska kolmestakaan ei yhtäkään löytynyt silloin kun sitä olisi tarvinnut, nyt yksi löytyy aina, koska sillä on oma paikkansa), kahdestakymmenestä pyyhkeestä yli puolet (koska täyteen tungetusta pyyhekaapista ei saanut helposti tarvitsemaansa pyyhettä otettua), kemikaalivalikoimasta 90% (koska iso osa purkeista ja purtiloista oli sellaisia, joita en ollut käyttänyt vaan ajattelin käyttäväni sitten joskus)… Tavaroista luopumisessa ei ole kyse vain yksittäisestä pyyhkeestä tai nitojasta, vaan paljon isommista, omaan ajatusmaailmaan ja elämänlaatuun vaikuttavista asioista – tietenkin myös siivous helpottuu, kun ei yksinkertaisesti ole niin paljon mitä siivota ja järjestellä. Itselleni turhista tavaroista luopuminen on ollut äärimmäisen vapauttavaa, yhtäkään pois vietyä tavaraa en ole kaivannut takaisin. Edelleen jaksan innostua siitä, kuinka kivaa on kurkata kaappeihin joissa tavaroita on nykyään väljästi tai ei ollenkaan, aikaisemman jatkuvan lisäsäilytystilan hankkimisen sijaan.

Sisustussuunnittelija

Olen asunut nykyisessä asunnossani kuusi vuotta ja sisustus on pysynyt tuon ajan pääpiirteittäin samana. Olen ollut kokonaisuuteen suhteellisen tyytyväinen, mutta aina on mielessä ollut joku asia mikä voisi olla paremminkin; väri joka kyllästyttää, huonekalu joka ei miellytä. Kesää odotellessa aloin katselemaan kotiani taas uusin silmin. Halusin vielä entistä enemmän tehdä kodistani paikan jossa sekä keho, mieli että silmä saa levätä NYT, ei sitten joskus kun olen ehtinyt sitä tätä ja tuota. Niinpä etsin ja löysin ystäväni kautta sisustussuunnittelija Susannan. Tapaamisesta ja yhteistyöstä sovittiin ripeästi ja yhteistyö oli erittäin sujuvaa.

Nopean toiminnan ihmisiä kun olen, niin viikko suunnittelijan käynnistä asuntoni tuntui kodin lisäksi oikeasti kotoisalta – ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Viikkoon mahtui totta kai monta hetkeä jolloin mietin, miksi ihmeessä maksan jollekin siitä, että hän ehdottaa sohvan tai ruokapöydän kääntämistä – kai nyt itsekin olisin tällaisen keksinyt! Mutta hetkinen. Jos todella olisin sen itse keksinyt, miksen olisi sitä jo tehnyt? No, nytkin epäilyksen ajatukset hiipivät päähäni monta monituista kertaa; miksi tarvitsen apua sisustamiseen, totta kai itsekin osaisin, eihän tällaista palvelua kukaan tavallinen ihminen voi tilata ja mitä vielä. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että juuri tällaista palvelua sen tavallisen ihmisen kannattaa tilata. Moni asia ratkeaa helpommin, paremmin ja lopulta jopa halvemmalla kuin ilman suunnittelijaa. Niinpä olin todella kiitollinen kun vanhan sisustuksen, ideoiden löytymättömyyden tai muun vastaavan vellomisen sijaan pääsin nauttimaan uudistuneesta, ihanasta kodistani jossa voi levollisin mielin olla, ilman jossitteluja.

Stylisti ja Personal Shopper

Tähän mennessä kun oli saatu järjestykseen (osa) elämää, kodissa ärsytystä aiheuttaneet jutut sekä myös sisustus, oli vuoro laittaa kuntoon ihminen itse – myös ulkoisesti.

Ystäväni kautta löysin jälleen avun, tällä kertaa stylisti Kati Vasellin. Laitoin Katille sähköpostia jossa kerroin ongelmani; pukeutumistyylini on aina ollut sporttinen, fiksuja vaatteita ei kaappiin eksy oikein mitenkään. Erikoisosaamisekseni kerroin suppean värien käytön (onhan musta väri, onhan?) ja liian isojen vaatteiden käyttämisen. Totesimme, että ”kokonaisvaltainen muodonmuutos” on juuri oikea paketti minulle.

Niinpä yhteistyö Katin kanssa alkoi värianalyysistä. Analyysin pohjalta minusta tuli kevät-nainen, eli löytyi värit, jotka ovat minulle eduksi. Saan tietenkin vapaasti jatkossakin käyttää ihan mitä värejä tahansa, mutta nyt olen ihan omin silmin todennut, että se ei välttämättä kannata.

Värianalyysin jälkeen oli vuorossa Personal Shopper –keikka. Kati oli etukäteen käynyt varaamassa sovitettavat vaatteet parista ennalta sovitusta kaupasta ja sitten ei kun sovituskoppiin; päälle tuli kiskottua vaate jos toinen, jota en ikinä itse olisi kaupasta sovitukseen osannut tai halunnut ottaa – tai edes löytänyt. Myös vaatteiden koko oli aivan eri kuin mitä itse olisin sovitellut – ei ihme että vaatteet ei ole istuneet aiemmin… Ja kappas – niin vaan saatiin minustakin ihan ihmisen näköinen oikean mallisilla, värisillä ja kokoisilla vaatteilla. Muutaman viikon harjoittelun jälkeen uskallan sanoa omasta kokemuksesta, että lause Katin käyntikortissa ei olisi voinut olla yhtään osuvampi: ”Jokaisella on oikeus olla parhaimmillaan – päivittäin.”

Joku tietenkin tässä kohdassa miettii, että kivahan se olisi tuollaisia palveluita käyttää jos olisi varaa ja ylimääräistä rahaa ja ja ja. Niin tein itsekin aluksi. Nyt näen asian toisin. Halusin käyttää palveluita nimenomaan siksi, että ylimääräistä rahaa sen paremmin kuin varaakaan ei ole. Minulla ei ole varaa toista kertaa pilata terveyttäni sillä, että en osaa elää järkevästi. Ei ole varaa sisustaa kotia väliaikaisesti tämän tästä uudelleen. Ei ole varaa asua kodissa, jossa en koe rentoutuvani ja jossa joku asia stressaa kaiken aikaa. Ei ole varaa kantaa kirpputorille kasoittain käyttämättömiä, vääränlaisia vaatteita. Ei yksinkertaisesti ole varaa olla muuta kuin parhaimmillani – päivittäin. Ja taas toisaalta, minulla voi ihan helposti olla varaa soittaa pankkiin ja pyytää lyhennysvapaata asuntolainaan. Valintojahan nämä vain ovat. Ei oikeita eikä vääriä, vain valintoja. Ja siitä valinnan mahdollisuudesta olen äärimmäisen kiitollinen – päivittäin.

Elämä on tässä ja nyt.